Добър вечер!
Minun on jo pitkään tehnyt mieli kirjoittaa jotain rakkaasta harrastuksestani, kuntosalitreenaamisesta. Ja koska vinkkiä, kehitystarinaa ja muuta vastaavaa pukkaa jo joka tuutista, niin nimenomaan haluan kirjoittaa siitä, millaista treenaaminen on ollut täällä. Kuntoilukokemus on nimittäin vähän erilainen, kuin mitä se on Suomessa. Ei siis huolta, en aio nyt antaa tässä yhtään maailman tärkeintä elämänohjetta tai terveysvinkkiä.
Löysin tosiaan kriteereihini sopivan kuntosalin asuinalueeltani helposti, mikä oli suuri ilonaihe, sillä tuttu harrastus helpotti kotiutumista vieraaseen ympäristöön: itse punttailuhan on samaa kuin kotonakin. Suomessa vallitseva valtava fitnessbuumi on täällä vasta tuloillaan, joten suhtautuminen treenaavaan naispuoliseen henkilöön on taas hieman toisenlainen kuin kotosalla. Täällä tosissaan treenaava (ei-niin-peribulgarialaisen näköinen) nainen on erikoisuus, nähtävyys tai muuten vain sellainen henkilö, jolle kaikilla tuntuu sukupuoleen tai treenitaustaan katsomatta olevan hirveästi asiaa.
Ja monipuolista asiaa on usealla ollutkin:
1) Kuntosalin omistaja on muun muassa tiedustellut useaan otteeseen, olenko ollut fitnesskisoissa, olenko menossa sellaisiin, tai miksi en ole menossa.
2) Henkilökunnalla on muutenkin "hauska" harrastus yrittää arvailla painoani, ja kaikki arvaukset on käytetty 50 ja 80 kilon välillä...
3) Eräs treenaaja halusi tietää, olenko ammattiurheilija. Näytin kuulemma aivan painijalta. (Voi kun kiva, oonkin aina halunnut näyttää painijalta. Kas, kun en sentään sumopainijalta.)
4) Myös ruokavalioni on herättänyt kiinnostusta. Kun kerroin syöväni puuroa aamupalaksi, sain takaisin kommentin, että "mummonikin syö puuroa, mutta ei silti nosta penkistä x kiloa".
a) Kiva, että minua verrataan mummoon.
b) Kiva, että treenaamistani kytätään niin tarkkaan, että käyttämäni painot ovat tiedossa.
5) Lisäksi yllättävän moni on tullut kysymään neuvoa laitteiden käytössä, mutta toisaalta myös neuvomaan suoritustekniikoissani, tai vähintäänkin varoittamaan polvivaurioriskeistä. Myös treenipaitani on pelätty repeävän.
* * *
Tämän ihmettelytulvan ymmärtää tavallaan, kun katsoo kuntosalin muuta treenajajoukkoa: karkeasti sanottuna suurin osa (varmaan 80%) on aktiivisesti treenaavia miehiä, ja osa näyttäytymään tulleita naisia. Täällä on näkynyt juoksumatolla niin farkut, ballerinat kuin korkokengätkin jalassa "treenaavia". Vain hyvin harva nainen on eksynyt jumppaamaan tosissaan, ilman huulipunaa ja kännykkää käsissään..
Eli välillä salille meno tuntuu samalta kuin menisi sirkukseen. Tai haastatteluun. Eipä tule ainakaan tylsää.
Mutta kyllä tätä saliakin tulee vähän ikävä, kun parin päivän päästä joudun senkin hyvästelemään. Ehkä viimeisen käynnin kunniaksi sitten vihdoin paljastan sen niin paljon puhuttaneen painoni.
Lauantaisin flunssaterveisin,
Saija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti