Sopeutuminen: suoritettu

Hei vaan! Alun sähläys alkaa jo pikkuhiljaa olla vähenemään päin (toivottavasti), ja tavallisia arkiaskareita alkaa jo voida tehdä ilman aivan valtavia ponnisteluja. Asuntola alkaa puutteistaan huolimatta tuntua melko kotoisalta, kivoja kavereita on löytynyt useita ja opiskeluhommatkin alkavat selkiytyä. Viimeisimmät kirjoitukseni ovat olleet melko stressaantuneen ihmisen tuotoksia, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että aivoni ovat kääntyneet Bulgaria-vaihteelle. Tämä tarkoittaa sitä, että joko osaa aloittaa asioiden hoitamisen todella hyvissä ajoin (ei, täällä kukaan ei tee niin) tai sitten hyväksyy sen, että kaikki kestää piiiiitkään, eikä ota liikaa paineita asioista (näin kuuluu toimia).

Viisaat sanat:

"Hyvälle ihmiselle 

koko maailma on koti"

<3

Olen saanu tottua täällä myös siihen, että jos lukujärjestyksessä lukee, että luento alkaa esimerkiksi 10:00, se alkaa todellisuudessa vasta 10:30 tai sen jälkeen. Suomalaisten yliopistojen vakiintunut käytäntö aloittaa luennot 15 minuuttia jälkijunassa (akateeminen vartti), on siis aivan nössö. Minulle tämä käytäntö tietenkin sopii; kahdeksalta alkaville luennoille ei enää tarvitsekaan lähteä taivaltamaan seitsemältä aamulla.

Koulu ei alakaan kahdeksalta, 

vaan puoli yhdeksältä... 

jos silloinkaan.

Yhtä asiaa en kuitenkaan usko oppivani täällä, ja se on bulgarialainen, maailman hitain tapa kävellä. En voi oikeastaan kutsua sitä edes kävelyksi, se on on löntystelyä! Suomalainen ei pysty koskaan kävelemään yhtä hitaasti, ei edes vanhus liukkaalla jäällä tai vasta kävelemään oppinut lapsi nurmikolla.

Viime viikko oli tosiaan melkoista luovimista - vaihdoin valitsemiani kursseja, toimistoissa oltiin kadotettu minun tärkeitä dokumenttejani, eksyin niin yliopistolla kuin kaupungillakin, eikä edes pyykkitelineen osto ollut niin yksinkertaista, kuin voisi kuvitella. No, nyt on hommat suunnilleen kunnossa, sillä nyt minulla on lukujärjestyksessäni enää sopivia ja ihan jopa kivoja kursseja, dokumentit löytyivät, ja kaiken lisäksi olemme nyt Sylwian kanssa onnellisia pyykkitelineen omistajia. Eksyksistä pääsin pois taksilla. Aika luksusta! (Tälle ökyilylle tuli hintaa alle kaksi euroa).

Hinnoilla ei ole pilattu myöskään yliopiston ruokala, jonka löysimme vasta tällä viikolla. Sieltä saa maukasta, tavallista bulgarialaista ruokaa todella halvalla, ja siksi taidankin tietää, missä syön jatkossa lounasta joka päivä. Ruoka on tietysti muutenkin täällä suomalaiselle tosi edullista, mutta kyllä täällä tulee käytettyä pidemmän päälle aika paljon rahaa syömiseen jääkaapin ja keittiön puutteesta johtuen. Suhteellisen terveellisen ja edullisen vaihtoehdon löytyminen ei siis minua haittaa.

Tämä lounas, joka sisälsi 

jogurtti-kurkkukeittoa (tarator), 

liha-perunalaatikkoa sekä kiisseliä, 

maksoi noin euron. 

Viime aikoina suuri ilon aihe on ollut myös se, että belgialaisella kaverillani on ollut kylässä kaveri, joka on ollut Suomessa vaihdossa. Hän puhuu todella hyvää suomea, ja sekös on ollut mukavaa! Täällä kaikki saksalaiset, ranskalaiset, puolalaiset, italialaiset, espanjalaiset ja kaikki muut saavat välillä puhua omaa kieltään, ja nyt minäkin sain. Toisessa sofialaisessa yliopistossa opiskee myös yksi suomalainen, hänenkin kanssaan tapasimme viime viikolla. :)

Nyt loppuun on taas kerran pakko muistuttaa itseä siitä, että kuvia pitää muistaa ottaa enemmän! Ehkä ensi kerralla sitten..

Доскоро! Всичко хубаво! [Dos'koro! 'Vsichko 'hubavo!]
Palataan pian, ja kaikkea hyvää!

-Saija

Turhautumista ilmassa

Здравейте! [Zdra'veite!]

Muistatteko, kun viikko sitten toiveikkaana odotin, että saisin selville lukujärjestykseni ja  että yliopistobyrokratia alkaisi olla ohitse? Kuten arvata saattaa, turha toivohan se oli. Dokumenttirumban päättymistä odotan edelleen, samoin selkeää lukujärjestystä tai edes tietoa kursseista, joille minun kannattaa osallistua. Kuukauden olen nyt talsinut tämän kaupungin katuja, ja suurin osa ylimääräisestä optimismistani on tehokkaasti pyyhkiytynyt pois - täällä ei turhia kannata haihatella!

Ei ole varmuutta siitä,

kuinka kauan vielä

naurattaa.

Hommahan meni niin, että viime viikolla oli monenlaista "infotilaisuutta", mutta todellisuudessa missään niistä ei kerrottu mitään, mitä täytyy tehdä. Kerrottiin vain, että yliopistoon on pakko rekisteröityä, ja että tämä prosessi voi kestää pitkään. Ja jos unohtaa rekisteröityä, niin siitä koituu ongelmia.  

Ok, kertoisitteko nyt, MITEN tämä rekisteröityinen käytännössä tehdään?

Ei, siihen emme saaneet kunnon ohjeita. Lippuja, lappuja, kirjasia, vihkosia, allekirjoituksia, leimoja, valokuvia, dokumentteja ja jonoja - niistä ovat viime päiväni täällä sisältäneet. Esimerkiksi eilinen yliopistoreissuni kesti 11 tuntia. Kaikkina muinakin päivinä olen vieraillut opinahjossani. Älkää kysykö, mitä olen tehnyt koko tämän ajan; en osaa siihen nimittäin vastata. Suomessa tällaiset jutut hoituisivat yhden päivän aikana tai parhaimmillaan parilla sähköpostilla. Ei täällä.

Kursseistani vielä sen verran, että läheskään kaikkia valitsemia kurssejani ei ole olemassakaan, ja muut eivät joko vastaa sitä, mitä ajattelin tai ovat minulle liian vaikeita. Eilen aamulla menin syntaksi-kurssille (lauseoppi) aikouksenani viettää siellä seuraavat kuusi tuntia. Poistuin kymmenen minuutin jälkeen, ja tässä listattuna muutamia syitä:

1) Kun opettaja tuli luokkaan, hän kovaäänisesti kuulutti, etteivät kaikki luokassaolijat olleet paikalla viime viikolla (Tarkoitti minua. En ollut edellisellä viikolla, koska minulla ei ollut kurssista harmainta aavistustakaan). Hän ei kuulemma anna anteeksi poissaoloa muuten, kuin jos on omia lapsia, ja he ovat kipeänä.

2) Hän myös kailotti, että osa opiskelijoista ei ole poissaolonsa vuoksi tehnyt kotitehtäviä, minkä vuoksi tämäkin tunti menee pilalle.

3) Tunti jatkui sillä, että opettaja pommitti minua kysymyksillä ja kyseenalaisti sen, opiskelemmeko me Suomessa ollenkaan syntaksia (kun en ensimmäisellä kurssillani kahdeksalta aamulla osannut vastata kaikkiin hänen kysymyksiinsä).

Tämän jälkeen korvistani tuli jo niin paljon savua, että katsoin parhaakseni ilmoittaa, ettei tämä kurssi kuulukaan opintosuunnitelmaani, ja että häivyn saman tien. Luentojen ei tarvitse olla aina kivoja, enkä vaadi mitään leikkejä ja lauluja (tietysti kivempi jos on :D), mutta jotain kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaa sentään pitäisi olla. Muut tunnit, joilla olen ollut, ovat olleet tähän mennessä ihan hyviä. Myös paperihomma alkaa olla jo loppusuoralla - enää muutama allekirjoitus metsästämättä, ja ehkä sitten voi huokaista helpotuksesta.

Yliopiston ulkopuolella on tietenkin edelleen mukavaa. Olen saanut täällä suursyömärin maineen, ja olen ottanut vakavasti sen, että kaikkia ruokia pitää ehtiä maistaa tämän vaihdon aikana... Onneksi kuitenkin "oma" kuntosali löytyi parinkymmenen metrin päästä asuntolasta, eli nyt on kuntoilupuolikin kunnossa. :) Kuukausikortti oli vain 20 levaa (10 euroa), joten ei valittamista. Kuulin kuitenkin viikonloppuna, että tuo on naisten hinta; miehille kuukausimaksu on 30 levaa... Bulgariatyyliä.

Siitäkin huolimatta, että täällä menee edelleen hermot vähintään kymmenen kertaa päivässä, oon jo jotenkin alkanut tottua tähän. Kuulostaa jo vähän kotoisalta, kun metro kuuluttaa kotipysäkkini: "Следваща станция: Г. М. Димитров!" ['Sledvashta 'stantsija G. M. Dimit'rov], "Seuraava asema: G. M. Dimitrov!

Jo tässä suttukuvassakin näkyy, miksi suosin metroa: bussin kyytiin ei yksinkertaisesti usein mahdu.

Vihdoin muistin ottaa kuvan meidän "jääkaapista". Jos haluaa jugurttia ja juustoa, ne kannattaa ostaa illalla, jos haluaa nauttia niistä mahdollisimman pitkään. Yöksi ne voi nimittäin tunkea ikkunalaudalle.

Kulkukoirat ja -kissat ovat täällä muuten suuri ongelma - niitä on kaikkialla. Tulee tosi paha mieli, kun näkee noiden takkuisten kavereiden tonkivan roskiksista ruokaa.

Syksy alkaa hiipiä tännekin. Viimeisiä t-paitakelejä viedään.

Näkymä asutolan ikkunasta. Studentski grad.

Лека нощ!

-Saija / Сая

Muutto ja muuta mukavaa

Nyt olen sitten jättänyt kauniin Sofian keskustan, ja muuttanut Studentski gradiin, alueelle, josta sofialaiset eivät ole ylpeitä. Paikkaan, jonka kaduilla löyhkää pikaruoka, kaahaavien autojen ikkunoista pauhaa bulgarialainen "musiikki", ja bileet jatkuvat viikon jokaisena päivänä. 

Koska olen ulkomaalainen, pääsin parhaaseen mahdolliseen taloon: se sijaitsee hieman erillään muista, joten on hieman rauhallisempi, kussakin asunnossa asuu vain kaksi ihmistä, ja talo on remontoitu vastikään, eli ikkunat ovat uudehkot, ja pahimmat reiät seinissä ja katoissa on tilkitty. Kuitenkin jo tässä vaiheessa alkaa olla vähän ikävä ihan kotimaiseen ylioppilaskylään. Eniten vaivaa se, että tässä talossa, jossa on 11 kerrosta, on yhteensä 3 keittiötä. Tämä tarkoittaa sitä, että jääkaappia, liettä, uunia tai mitään keittiötarvikkeita ei käytännössä ole saatavilla. Ei siis ole kokkausta tai helposti pilaantuvia ruokia vähään aikaan tiedossa.. 

Kuitenkin alueessa on omat hyvät puolensa: kaikki vaihtarit, jotka opiskelevat samassa yliopistossa kuin minä, asuvat samassa talossa - kavereita on siis ollut helppo löytää. Vieressä on pari supermarketia, jotka ovat auki 24/7 ja ulkona syöminen on edullista (eikä kaikki onneksi ole pikaruokaa). Lisäksi kämppikseni, puolalainen Sylwia, on tosi mukava. Venäjän kielen taitoni pysyy yllä, sillä hänen kanssaan ainoa yhteinen kieli on venäjä :)

Bulgarialainen asioidenhoitamiskulttuuri on tullut aikalailla näiden päivien aikana tutuksi. Täällä on ihan tosissaan saanut jumppauttaa nimittäin hermojaan. Asiat sujuvat h i t a a s t i. Esimerkiksi jo pelkästään matkojen taittamiseen menee päivässä ihan valtavasti aikaa - joudun siis tässä vaiheessa perumaan puheeni siitä, ettei täällä ole ruuhkia... Koulumatkani yliopistolle on noin 7 kilometriä, ja koskaan ei voi olla varma, ehtiikö sinne aikataulun mukaan: voi olla, että matkaan riittää helposti tunti, voi olla, että ei todellakaan. Vuokranmaksuun on kolmen tunnin jono (koska asiaahan ei voi hoitaa sähköisesti, työntekijöitä ei voi palkata lisää tai mahdollisia vuokranmaksupaikkoja ei ole kuin yksi... ja koko naapuruston on pakko maksaa vuokra tietenkin samaan aikaan). Olemme nyt kolmena päivänä yrittäneet maksaa vuokramme, mutta aika on aina loppunut kesken. Huomenna aikainen herätys ja uutta yritystä kehiin.

Voitte siis uskoa, että täällä kirjoittaa väsynyt suomalainen. Juuri mitään täällä ei olla saatu aikaan, mutta koko ajan on ollut kaikenlaista tekeillä. Onneksi en ole kuitenkaan ainoa - kaikki tuntemani vaihtarit jakavat samat kokemukset, ja asuuhan täällä se noin 7 miljoonaa bulgarialaistakin ;) Ei tätä rumbaa yksin jaksaisi! 

P.S. Huomenna saatan ehkä saada selville lukujärjestykseni, jee. Paino sanalla ehkä. 

Tehtiin asunnosta heti paljon mukavampi tekemällä kunnon reissu Ikeaan. Ostettiin peitoista ja astioista lähtien kaikki.

Myös vedenkeitin oli pakollinen hankinta: saa ainakin pikakahvia ja puuroa tehtyä. Creamer saa nyt seuraavat kuukaudet korvata kahvimaidon.

Yhden koulumatkan taittamiseen tarvitsee (jos haluaa olla mahdollisimman nopea) sekä bussia että metroa. Jos ei ole kiire eikä ruuhka, niin voi ottaa pelkän bussin, tosin bussia nro 280 käyttää jokunen muukin, joten istumapaikasta ei usein tarvitse kuin haaveilla.
Jos julkisten kulkuneuvojen korttiani on uskominen, niin nimeni on muuten nykyään Saja Anina Karkainen/Сая Анина Каркайнен (bulgarian kielessä ei ole tuplaäänteitä).

Tähän juhlalliseen kirjaan täytetään myöhemmin kaikki arvosanani. Mihin tarvitaan sähköistä järjestelmää, kun voi ihan manuaalisestikin kirjoittaa?

Vaikka välillä tulee turhautumisen hetkiä, on täällä kuitenkin aivan mahtavaa. Sääkin on suosinut useana päivänä: lukemat ovat olleet taas monta päivää hellerajan tuntumassa.

Myöskään näkymä kämpän ikkunasta ei ole hassumpi.

Tehokasta viikkoa! ;)

-Saija

Pullia ja hostellitunnelmaa

Viime viikon sairastelu on nyt ohi, ja viimeiset päivät hostellissa menneet.. Tänään on siis edessä muutto paikalliseen "ylioppilaskylään", Studentski gradiin. Minulla on pieni aavistus, että jo pelkkä muutto itsessään on seikkailu, puhumattakaan itse alueella asumisesta. No, muutosta ja muusta kerron pian.

Sunnuntai oli tosiaan sisäaktiviteettipäivä, ja päätin leipoa korvapuusteja täällä hostellilla, koska hostellin väki halusi maistaa jotain perinteistä suomalaista. Muistan jo Venäjällä pullaa leipoessani päättäneeni, etten enää ikinä koita leipoa ulkomailla.. No, tämä lupaus oli valitettavasti päässyt unohtumaan. Muistakaa te, että älkää ikinä, missään olosuhteissa, koittako leipoa pullaa maassa, jossa ette voi olla varmoja kaikkien aineksien saatavuudesta. Erityisesti leivinpaperin saatavuus on hyvä tarkistaa etukäteen, ellet halua voidella peltiä. Tällä kertaa pullanleipomisprosessi meni muuten käsikirjoituksen mukaan, mutta...

a) Kaupassa ei ollut jauhemaista kardemummaa, joten ostin siis kokonaisia.

b) Leivinpaperi oli kaupasta loppu, joten pyysin toista hostellin asukasta tuomaan omalta kauppareisultaan toisesta kaupasta. Hänkään ei löytänyt. Lähdin etsimään kauppaa, jossa hostellin työntekijä arveli olevan leivinpaperia. En löytänyt kauppaa. Lähdin kaukaisempaan, tietämääni kauppaan. Kauppa oli kiinni. Kävelin torille. Torilta löytyi kauppa, joka näytti siltä, että sieltä voisin vihdoin löytää etsimäni. Myyjä ei osannut juuri englantia eikä venäjää, enkä minä tiennyt, mikä on leivinpaperi bulgariaksi. Esitin siis pantomiimilla "Leipuri Hiiva" -laulua, ja toivoin, että mies ymmärtäisi, mitä haen. Sain eteeni kattiloita, vuokia, foliota ja lopulta leivinpaperia. Helppo homma, meni vain pari tuntia.

c) Hostellissa ei ollut kardemumman jauhamista varten morttelia tai muitakaan sopivia välineitä, hakkasin kardemumman pienemmäksi siis lihanuijalla.

d) Hostellissa ei ollut tietenkään myöskään kaulinta korvapuustitaikinan kaulimista varten. Shaker kävi myös hyvin.

e) Pullia tuli kaksi pellillistä. Toinen pellillinen kärähti.

Eli normaalisti parin tunnin hommaan meni täällä koko päivä. Kunnollisia syötäviä pullia tuli yhdeksän, mutta myös palaneet syötiin. Pullista tuli rumia. Kaikki kuitenkin tykkäsivät - ei turha päivä.

Tällä viikolla on ollut myös monenlaista muuta ohjelmaa, mutta koska varoitukseni pullanleipomisesta kesti pidempään kuin kukaan toivoi, esittelen muita juttuja kuvien avulla. 

Huom! Olen ollut myös muualla kuin hostellissa, vaikka kuvista sitä ei juuri huomaa. Täällä vaan on ollut nyt kivempaa kuin ulkona kylmässä :)

Kiitoksena leipomisestani hostellin työntekijät ovat tarjonneet minulle jos jonkinlaista ateriaa. Tiistaiaamuna sain perinteisen bulgarialaisen aamupalan eli banitsaa ja bozaa: sirene-juustotäytteisiä pasteijoita (tosi hyviä ja rasvaisia) sekä vehnästä valmistettua makeaa, pahanmakuista juomaa. Banitsoja on tullut syötyä turhan usein, ja bozaa tuskin enää kovin usein haluan maistella.

 Oon aivan ihastunut paikallisiin vihanneksiin ja hedelmiin, ne on niiin hyviä! Niitä ei kyllä täällä kannata ostaa kaupasta vaan ehdottomasti torilta - ne on siellä sekä halvempia että paremman makuisia. Kuvassa hienostunut kuva ostosreissulta, jolloin mukaan tarttui kaikkea kilo, yhteensä 2 euroa...

Pelattiin ukrainalais-brittiläis-suomalaisessa seurassa mun suosikkipeliä, Monopolia! Britit ja minä yritettiin pelata sääntöjen mukaan, ukrainalaiset halusivat keksiä omia sääntöjä. Maistettiin myös Bulgarian kansallisjuomaa, rakijaa.

Niin, ja kuka voitti pelin?
No minä. Tietysti.



Värityskerho. Huomaa kuvissa toistuva kuvauksellinen vesilasini.

Eilen viimeisen iltani kunniaksi hostellin työntekijät yllättivät minut herkuilla :) Tämä on kyllä ihan paras paikka, täällä tuun kyllä useasti käymään, vaikka en enää yövykään!
















Ja eikun muuttohommiin...
-Saija