Здравейте! [Zdra'veite!]
Muistatteko, kun viikko sitten toiveikkaana odotin, että saisin selville lukujärjestykseni ja että yliopistobyrokratia alkaisi olla ohitse? Kuten arvata saattaa, turha toivohan se oli. Dokumenttirumban päättymistä odotan edelleen, samoin selkeää lukujärjestystä tai edes tietoa kursseista, joille minun kannattaa osallistua. Kuukauden olen nyt talsinut tämän kaupungin katuja, ja suurin osa ylimääräisestä optimismistani on tehokkaasti pyyhkiytynyt pois - täällä ei turhia kannata haihatella!
Ei ole varmuutta siitä,
kuinka kauan vielä
naurattaa.
Hommahan meni niin, että viime viikolla oli monenlaista "infotilaisuutta", mutta todellisuudessa missään niistä ei kerrottu mitään, mitä täytyy tehdä. Kerrottiin vain, että yliopistoon on pakko rekisteröityä, ja että tämä prosessi voi kestää pitkään. Ja jos unohtaa rekisteröityä, niin siitä koituu ongelmia.
Ok, kertoisitteko nyt, MITEN tämä rekisteröityinen käytännössä tehdään?
Ei, siihen emme saaneet kunnon ohjeita. Lippuja, lappuja, kirjasia, vihkosia, allekirjoituksia, leimoja, valokuvia, dokumentteja ja jonoja - niistä ovat viime päiväni täällä sisältäneet. Esimerkiksi eilinen yliopistoreissuni kesti 11 tuntia. Kaikkina muinakin päivinä olen vieraillut opinahjossani. Älkää kysykö, mitä olen tehnyt koko tämän ajan; en osaa siihen nimittäin vastata. Suomessa tällaiset jutut hoituisivat yhden päivän aikana tai parhaimmillaan parilla sähköpostilla. Ei täällä.
Kursseistani vielä sen verran, että läheskään kaikkia valitsemia kurssejani ei ole olemassakaan, ja muut eivät joko vastaa sitä, mitä ajattelin tai ovat minulle liian vaikeita. Eilen aamulla menin syntaksi-kurssille (lauseoppi) aikouksenani viettää siellä seuraavat kuusi tuntia. Poistuin kymmenen minuutin jälkeen, ja tässä listattuna muutamia syitä:
1) Kun opettaja tuli luokkaan, hän kovaäänisesti kuulutti, etteivät kaikki luokassaolijat olleet paikalla viime viikolla (Tarkoitti minua. En ollut edellisellä viikolla, koska minulla ei ollut kurssista harmainta aavistustakaan). Hän ei kuulemma anna anteeksi poissaoloa muuten, kuin jos on omia lapsia, ja he ovat kipeänä.
2) Hän myös kailotti, että osa opiskelijoista ei ole poissaolonsa vuoksi tehnyt kotitehtäviä, minkä vuoksi tämäkin tunti menee pilalle.
3) Tunti jatkui sillä, että opettaja pommitti minua kysymyksillä ja kyseenalaisti sen, opiskelemmeko me Suomessa ollenkaan syntaksia (kun en ensimmäisellä kurssillani kahdeksalta aamulla osannut vastata kaikkiin hänen kysymyksiinsä).
Tämän jälkeen korvistani tuli jo niin paljon savua, että katsoin parhaakseni ilmoittaa, ettei tämä kurssi kuulukaan opintosuunnitelmaani, ja että häivyn saman tien. Luentojen ei tarvitse olla aina kivoja, enkä vaadi mitään leikkejä ja lauluja (tietysti kivempi jos on :D), mutta jotain kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaa sentään pitäisi olla. Muut tunnit, joilla olen ollut, ovat olleet tähän mennessä ihan hyviä. Myös paperihomma alkaa olla jo loppusuoralla - enää muutama allekirjoitus metsästämättä, ja ehkä sitten voi huokaista helpotuksesta.
Yliopiston ulkopuolella on tietenkin edelleen mukavaa. Olen saanut täällä suursyömärin maineen, ja olen ottanut vakavasti sen, että kaikkia ruokia pitää ehtiä maistaa tämän vaihdon aikana... Onneksi kuitenkin "oma" kuntosali löytyi parinkymmenen metrin päästä asuntolasta, eli nyt on kuntoilupuolikin kunnossa. :) Kuukausikortti oli vain 20 levaa (10 euroa), joten ei valittamista. Kuulin kuitenkin viikonloppuna, että tuo on naisten hinta; miehille kuukausimaksu on 30 levaa... Bulgariatyyliä.
Siitäkin huolimatta, että täällä menee edelleen hermot vähintään kymmenen kertaa päivässä, oon jo jotenkin alkanut tottua tähän. Kuulostaa jo vähän kotoisalta, kun metro kuuluttaa kotipysäkkini: "Следваща станция: Г. М. Димитров!" ['Sledvashta 'stantsija G. M. Dimit'rov], "Seuraava asema: G. M. Dimitrov!
3) Tunti jatkui sillä, että opettaja pommitti minua kysymyksillä ja kyseenalaisti sen, opiskelemmeko me Suomessa ollenkaan syntaksia (kun en ensimmäisellä kurssillani kahdeksalta aamulla osannut vastata kaikkiin hänen kysymyksiinsä).
Tämän jälkeen korvistani tuli jo niin paljon savua, että katsoin parhaakseni ilmoittaa, ettei tämä kurssi kuulukaan opintosuunnitelmaani, ja että häivyn saman tien. Luentojen ei tarvitse olla aina kivoja, enkä vaadi mitään leikkejä ja lauluja (tietysti kivempi jos on :D), mutta jotain kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaa sentään pitäisi olla. Muut tunnit, joilla olen ollut, ovat olleet tähän mennessä ihan hyviä. Myös paperihomma alkaa olla jo loppusuoralla - enää muutama allekirjoitus metsästämättä, ja ehkä sitten voi huokaista helpotuksesta.
Yliopiston ulkopuolella on tietenkin edelleen mukavaa. Olen saanut täällä suursyömärin maineen, ja olen ottanut vakavasti sen, että kaikkia ruokia pitää ehtiä maistaa tämän vaihdon aikana... Onneksi kuitenkin "oma" kuntosali löytyi parinkymmenen metrin päästä asuntolasta, eli nyt on kuntoilupuolikin kunnossa. :) Kuukausikortti oli vain 20 levaa (10 euroa), joten ei valittamista. Kuulin kuitenkin viikonloppuna, että tuo on naisten hinta; miehille kuukausimaksu on 30 levaa... Bulgariatyyliä.
Siitäkin huolimatta, että täällä menee edelleen hermot vähintään kymmenen kertaa päivässä, oon jo jotenkin alkanut tottua tähän. Kuulostaa jo vähän kotoisalta, kun metro kuuluttaa kotipysäkkini: "Следваща станция: Г. М. Димитров!" ['Sledvashta 'stantsija G. M. Dimit'rov], "Seuraava asema: G. M. Dimitrov!
Jo tässä suttukuvassakin näkyy, miksi suosin metroa: bussin kyytiin ei yksinkertaisesti usein mahdu.
Vihdoin muistin ottaa kuvan meidän "jääkaapista". Jos haluaa jugurttia ja juustoa, ne kannattaa ostaa illalla, jos haluaa nauttia niistä mahdollisimman pitkään. Yöksi ne voi nimittäin tunkea ikkunalaudalle.
Лека нощ!
-Saija / Сая
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti